About
Venue
Price
Line-Up
Elektronisen musiikin festivaali täyttää Barker-teatterin
Maria — 21 April, 2013 - 22:24
The X-Rust ry järjestää Barker-teatterilla Turussa kaksipäiväisen elektronisen musiikin festivaalin 26.–27.4. Factory Trax -festivaalilla kuullaan kahden illan aikana kaikkiaan viittä mielenkiintoista ulko- ja kotimaista live-esiintyjää yhdistyksen omien tiskijukkien tukemana. Festivaalin ulkomaalaisvieraat, saksalainen Snuff Crew sekä Iso-Britanniasta tuleva Sync 24, tekevät molemmat tapahtumassa Suomen ensiesiintymisensä. Jälkimmäiselle myös live-esiintyminen on ensimmäinen laatuaan.
About
Venue
Price
The X-Rust ry viettää 20-vuotisjuhlaansa vuonna 2013. Juhlavuonna yhdistys tuottaa historiikin omasta toiminnastaan ja Turun yleisestä teknohistoriasta sekä kyseisen kulttuurimuodon kehittymisestä alueella. Historian lisäksi historiikissa käsitellään tulevaisuutta ja mahdollisia kehityssuuntia elektronisen musiikin kulttuurille Turussa.






