Pekko *Live*
Suurkirkon kupoli kiilsi kuvan pinnasta tarpeellista turkoosia vasten
Se katsoi itseään miehen silmän heijastuksesta, ja mies
edessään olevia koskettimia rauhallisesti naputtaen
aloittaa matalan kuminan.
Kuvan repaleisten kesykyyhkyjen koreat siivet kastoivat auringon viiniin
Etelän kosteus tiivistyi hengityksessä
humallutti linnut yhteen ääneen
Mies katsoi niitä ilman päätä jatkaen paukutusta luoden pyörteen kupolin ylle kohti
verenpunaisen illan viimeisen säteen lävistystä
Allamme aika oli jäänyt.
Arkaaisen torin kupeesta portaat alas johtavat kohti pauketta
Oi kutsu!, vie meitä!
Musta ilon kaiku peittää vielä silmiä
kellarin märkä taputus ohjaa seiniään syvemmälle
Höyhenet tippuivat nahkaisilta raajoiltamme alastomaan pimeyteen ja huohotus
voimistuu kiiman lailla
Olemme suonikkaita eläimiä.
Autuuden yltyvä syke
Tunnen edellä olevan selkäpinnan tatuoinnit sormenpäilläni ja painan lähemmäs
pulppuavan joukon kitaa
Alistun rytmin hypnoosiin
sakramenttiin
Pehmeä kämmen painaa otsaani hellästi, avaa ja kuljettaa suutani ruskeaa
käsivarttaan pitkin
puraisen varkaan jokaista karvaa ja nostan leuan hänen olalleen
Nyt näen
pimeyden perällä paukuttavan Pekon.
Teksti ja kuva: Kirmo Ekholm
