Turkulaisen The X-Rust ry:n kesätapahtumasarja X-Libris päättyy lauantaina 28. elokuuta, jolloin Café Siriuksen terassilla kuullaan housea monine alalajeineen. Sielukkaan housen lisäksi luvassa on esimerkiksi deep housea, chicagoa ja acid housea. Aiemmista suunnitelmista poiketen
tapahtumassa kuullaan, alun perin kesän ensimmäiseen X-Librikseen sunniteltuun, allstars-henkeen kahtatoista yhdistyksen deejiitä. Visuaaleista vastaa tuttuun tapaan kaksikko Turu Sanoma ja VJ Whitespace.

Kesän aikana italo discon, synapopin, 80-luvun r’n’b:n, italo dancen ja italo housen maailmaan sukeltanut
tapahtumasarja on yllättänyt menestyksellään jopa kokeneet järjestäjänsä. Esimerkiksi viime tapahtumaan
tulijoita olisi ollut enemmän kuin terassille pystyttiin ottamaan. Järjestäjien iloksi X-Libriksen on löytänyt paitsi
verrattain suuri myös varsin monipuolinen yleisö.

House kehittyi diskosta osaksi populaarikulttuuria

Housen juuret ovat 1970-luvun diskossa, josta se kehittyi 1980-luvulla omaksi tyylilajikseen. Housen
äänimaailmassa voi kuulla vaikutteita myös soulista ja funkista, yhdistettynä aikakautta leimanneisiin
elektronisiin soittimiin kuten rumpukoneisiin, syntetisaattoreihin, samplereihin ja efekteihin. Alalajista riippuen
housen tempo ja tunnelma vaihtelee raukean sensuellista menevään ja energiseen.

1980-luvun alun Chicagossa suurta suosiota saavuttanut musiikki levisi ensin muualle Yhdysvaltoihin ja
sitten Eurooppaan sekoittuen ajan kuluessa niin muihin tanssimusiikin lajeihin kuin esimerkiksi pop-
musiikkiin. Housen elementtejä on kuultu suurimpien pop-artistien, kuten esimerkiksi Madonnan, levyillä.

X-Rust tarjoaa monipuolisen katsauksen houseen

Housen maailmaan yleisön johdattaa lauantaina varsin monipuolinen otos X-Rustin artisteista. Yhdistyksen
turkulaisartisteista dekeille nousevat Dcom, DJ Burdock, Dora Gray, Kalle Karvanen, Maria Soini, Matlåck,
Ojis ja Zenroph sekä ensiesiintymisensä X-Rustin riveissä tekevä DJ Lunardust. Ulkopaikkakuntalaisista
paikalle saapuvat Forehard Järvenpäästä, Needless Tampereelta ja Vapor Helsingistä. Yhdessä joukko
tarjoaa laaja-alaisen kattauksen niin uutta kuin vanhempaakin housea unohtamatta sen monenkirjavia alalajeja.

X-Libris lauantaina 28.8. kello 17.00–02.00 Café Siriuksen terassi, Linnankatu 2. Sisäänpääsy 6€, jäsenet 3€
(sis. oluen, siiderin tai virvoitusjuoman). Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja.