Turkulainen The X-Rust Organization järjestää sunnuntaina 14.6. kello 12–18 Turun Kirjastopihalla maksuttoman, kaikille avoimen Metronomi – Rytmillisiä Äänimaisemia -musiikkitapahtuman. Maalailevan ja melodisen äänimaiseman Kirjastopihan kulttuurimiljööseen luovat tapahtuman pääesiintyjänä livellään lahtelainen Planet Boelex ja X-Rustin omat artistit DJ Burdock, Dcom ja Ipe.

Planet Boelex on yhden itseoppineen muusikkomiehen elektronisen musiikin projekti, joka sai alkunsa
vuonna 2004. Ensimmäinen EP “Sinking in the Soup” julkaistiin vuonna 2005 Monotonik-verkkolevymerkillä.
Ensijulkaisu muokkasi Planet Boelexin saundin, jota voisi kuvailla pehmeäksi, melodiseksi elektroniseksi
musiikiksi, jossa on ambientin ja IDM:n vivahteita.

Ensijulkaisua on seurannut viisi EP:tä ja kaksi live-julkaisua muun muassa Kahvi Collectivella ja Soft
Phasella. Yhtye on esiintynyt myös lukuisilla kokoelmilla ja julkaissut yhteisen EP:n Lisa’s Antenna -yhtyeen
kanssa. Planet Boelexin julkaisut ovat saatavilla yhtyeen verkkosivuilta ladattavina tiedostoina. Yhtyeellä ei
ole toistaiseksi suunnitelmia julkaista musiikkiaan CD-levyinä tai vinyylinä.

Livenä Planet Boelex on esiintynyt yhdeksässä Euroopan maassa, muun muassa Venäjällä, Iso-Britanniassa
ja Italiassa, pääosin elektroniseen musiikkiin liittyvillä festivaaleilla.

Turussa elää elektroninen musiikkikulttuuriperinne

Vuonna 1993 perustettu, Suomen vanhin toiminnassa oleva elektronisen musiikin ja kulttuurin yhdistys
X-Rust tunnetaan ehkä parhaiten Turun alueella järjestämistään musiikkitapahtumista. Yhdistys tarjoaa
asiasta kiinnostuneille myös esiintymismahdollisuuksia, harjoitustiloja, laitteita ja tietoa. Vuodesta 2004
alkaen X-Rust on myös harjoittanut julkaisutoimintaa. X-Rustin jäsenistöön kuuluu monia musiikkia esittäviä
ja tuottavia artisteja, joista kolmea kuullaan Kirjastopihan tapahtumassa.

Koska Turku liittyy olennaisena osana Suomen elektronisen musiikin ja kulttuurin historiaan ja nykyelämään
X-Rust haluaa tuoda myös tämän kulttuurin alalajin kaikkien kaupunkilaisten ulottuville helposti
lähestyttävässä muodossa, päivätapahtumana Kirjastopihalla. Tapahtuma kuuluu Turku 2011 -säätiön
vuoden 2009 Tule Mukaan -hankkeeseen ja on osa Etsi Kipinä -kaupunkiseikkailua, jossa esitellään laajalla
skaalalla turkulaista kulttuuria ja sen tekijöitä.

Metronomi – Rytmillisiä Äänimaisemia sunnuntaina 14.6. kello 12–18 Turun Pääkirjaston Kirjastopihalla.
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.