Factory Trax Festival 2016 valtaa Turun tuoreimman live-klubin, Gongin, 22.–23. huhtikuuta. Turkulaisen The X-Rust ry:n neljättä kertaa järjestämällä elektronisen musiikin festivaalilla kuullaan italialaisen Hard Ton -duon ja puolalaisen Kuba Sojkan Turun ensi esiintymiset sekä alankomaalaisen Alden Tyrellin live-esiintyminen. Kotimaisen elektronisen musiikin huippua edustavat kokeneet konkarit, Jori Hulkkonen ja Mono Junk, sekä nouseva kyky Pekko. Edellä mainitun kuuden live-esiintymisen lisäksi festivaalin kolmella esiintymisalueella soittaa kahtena iltana kaikkiaan 16 deejiitä.

Monipuolisesti muun muassa diskoa, housea ja teknoa yhdistävää musiikkitarjontaa täydentävät esiintymislavoille ja muualle tiloihin suunnitellut visuaalit ja dekoraatiot.

Hard Ton kuuluu ja näkyy

Hard Ton on venetsialaisten DJ Wawashin ja hevimetallilaulaja Maxin muodostama duo, joka on tullut tunnetuksi paitsi diskoa ja acidia taitavasti yhdistävästä musiikistaan myös laulaja Maxin provokatiivisesta ulkomuodosta ja esiintymisestä: nahka ja paljas pinta kuuluvat ekstravagantin maskeerauksen rinnalla Maxin tuotemerkkeihin. Kaksikko yhdistää raikkaalla otteella menneiden vuosien diskodiiva Sylvesteristä muistuttavia falsetteja analogisten syntetisaattoreiden synnyttämään orgaaniseen sointiin.

Alankomaalainen Alden Tyrell puolestaan tunnetaan paitsi miehen itsensä lukemattomilla aliaksillaan tuottamasta ja esittämästä musiikista, myös monista kollaboraatioistaan muun muassa The Hasbeens -duossa maanmiehensä DJ Overdosen kanssa. Monipuolisen artistin tuotannossa kuuluvat niin elektron ja diskon kuin teknon ja housen vaikutteet, artistinimen, paikan ja ajan mukaan vaihdellen.

Festivaalin ulkomaalaisvieraista puolalainen Kuba Sojka lienee vähiten tunnettu täällä Pohjolassa. Vaikka mies on kiertänyt Eurooppaa jo kiitettävästi, esiintyy hän festivaalilla ensi kertaa paitsi Turussa myös Suomessa. Kuban Detroit-vaikutteinen tekno ja house on kuitenkin noteerattu rapakon takana jo useamman julkaisun muodossa.

Hulkkosen Selkäsaari Tracks herää eloon

Jori Hulkkonen juhlii tänä vuonna ensimmäisen albuminsa ja läpimurtojulkaisunsa Selkäsaari Tracksin 20-vuotissyntymäpäivää. Juhlan kunniaksi ranskalainen F Communications julkaisee albumin ensi kertaa digitaalisesti, ja maestro itse esittää rajoitetun määrän yksinomaan syntetisaattereilla, rumpukoneilla ja muilla laitteilla toteutettuja Selkäsaari Tracks -livejä, joista ensimmäinen kuullaan Factory Trax Festivalilla.

Suomen vanhimpiin teknolevy-yhtiöihin kuuluvan Dum Recordsin nokkamies ja tuottaja Kimmo Rapatti alias Mono Junk on viime ja kuluvana vuonna aktivoitunut sekä julkaisu- että esiintymisrintamalla. Uuden musiikin ohella myös Rapatin tunnetuin kappale, Melody Boy 2000 -nimellä alun perin vuonna 1994 julkaistu Monotone Fantastique, julkaistiin viime vuonna uudelleen.

Kovan kotimaisen kattauksen viimeistelee tiivistä tahtia Helsingissä ja muualla Suomessa esiintyvä nuori artisti Pekko, joka tunnettaneen myös Sexdate-tapahtumistaan. Mainitsemisen arvoista lienee myös, että miehen Hunger-video on parhaillaan ehdolla kansainvälisessä Berlin Music Video Awards -tapahtumassa.

Factory Trax Festival 2016 pe 22.4.2016 klo 22–04, la 23.4.2016 klo 21–04 Gong (Humalistonkatu 8) Turku.
Liput: pe 15 €, la 15 €, pe–la 25 € ennakkoon Tiketistä. Ikäraja: 18.